Alaston filosofi

Kirjassaan Eläin joka siis olen (suom. 2020) filosofi Jacques Derrida kertoo eräästä aamusta, jolloin hän nousee sängystään alasti ja suuntaa kylpyhuoneeseen. Häntä seuraa kissa – ei mikään symboli tai tarinaeläin, vaan todellinen, elävä kissa. Kissan katse kohtaa hänen katseensa, ja Derrida tajuaa, että hänet nähdään. Hän pysähtyy ja yllättää itsensä tuntemasta häpeää – ei siksi, että hän olisi ihminen alasti, ‘nahkasillaan’, vaan siksi, että hänen alastomuutensa paljastuu eläimen katseessa. Tuo hetki horjuttaa hänen käsitystään ihmisyydestä ja ihmisen erityisasemasta: missä kulkee raja eläimen ja ihmisen välillä, jos eläin kykenee katsomaan häntä takaisin? Derrida ei enää katso kissaa kuten aiemmin. Kissan tuijotus saa hänet havahtumaan omaan haavoittuvuuteensa ja ruumiillisuuteensa – siihen, mitä on olla ihminen, joka tulee nähdyksi muunlajisen olennon silmin.