Erillään ja yhdessä eläintarhasaarella

Eläintarhasaarella lapset ja luonnonvaraisina alueella elävät valkoposkihanhet asettuvat yhteiseen maisemaan, mutta se on heille erilainen. Erilaiset suhteet läsnä oleviin muihin eläimiin, kasveihin, teknologioihin ja materiaalisuuksiin sekä erilaiset arjen ja instituutioiden rytmit vaikuttavat siihen, miten tilassa liikutaan, keitä kohdataan ja minkälaiset toimet tulevat merkitykselliseksi.

Eläintarhassa järjestetyn kesäleirin aikana lapset ja valkoposkihanhet ovat ison osan ajasta lähellä toisiaan, mutta eivät silti kohtaa jatkuvasti. Odottelemme alakouluikäisten leiriläisten kanssa innokkaina aitauksen edessä mongolianhevosten saapumista lasten itse kattamalle heinäaterialle. Vain muutaman metrin päässä takanamme kaksi valkoposkihanhea katselevat kallion laelta vastakkaiseen suuntaan merelle päin. Läheisyydestä huolimatta lapset ja hanhet eivät vaikuta kiinnittävän toisiinsa huomiota.

Toisinaan kesäleiriläisten ja valkoposkihanhien askareet kohtaavat. Kuljemme jonossa hanhien ruokailupaikkana suosiman nurmialueen ohi. Lasten eloisa jutustelu sekoittuu hanhien kaakattavaan keskusteluun.  ”Ooi noilla on yks poikanen ja tuolla vielä kaksi”, lapsi osoittaa ystävilleen innostuneena. Ihastelemme nurmella ruokailevien poikasten söpöyttä. Hanhien elämänmeno herättää kiinnostusta ja ihmetystä lapsissa. ”Syöks ne omia kakkojaan?” leiriläinen ihmettelee.

Hanhien kohtaamiseen liittyy myös jännitystä ja huolta. Kysyn lapsilta, mitä he ajattelevat hanhista. ”Ne on pelottavia, pelottaa et ne hyökkää mun kimppuun”, kertoo yksi lapsista. ”Hienot sulkakuviot, mutta älä tuu lähemmäksi”, toteaa toinen. Lasten ja hanhien kohtaamisissa etäisyyden säätely näyttäytyy tärkeänä puolin ja toisin. Pesiään ja poikasiaan suojelevat hanhiemot pitävät huolta sopivista etäisyyksistä aika ajoin aggressiivisin elein, joskin yksilölliset erot hanhien tavoissa ovat huomattavia. Leiriläiset ovat hyvin tietoisia hanhien tavoista ja osaavat kertoa, miksi ja milloin hanhet elehtivät puolustavasti: ”kun niil on pesä”, ”keväällä kun niillä on poikasia”. Keskustelumme innoittaa lapset eläytymään hanhien kehollisuuteen: lasten kaulat ojentuvat, ja naama vääntyy sähisevään ilmeeseen.

Leiriläisten eläväinen jono jatkaa kohti seuraavaa kohdetta, kun kaula ojossa jonoa lähestyvä sähisevä hanhi saa lapset ojentamaan kätensä suoriksi eteensä. Kyseinen ele on hyvin iskostunut leiriläisten vuorovaikutusrepertuaariin. Kesäleirin ohjaajat neuvovat lapsia kohtaamisessa ja matka jatkuu rauhallisesti ilman konfliktia. 

Lasten hanhia koskevat tiedot ja vuorovaikutustaidot pohjaavat niin aikaisempiin kohtaamisiin kuin eläintarhan kasvatuskäytännöissä opittuun. Hanhia on tavattu jo useampana kesänä ja näiden kohtaamisesta on keskusteltu yhdessä kesäleirin opettajien kanssa.