Lähimetsä, turvapaikka

Lähimetsä on lempipaikkani maan päällä. Tuntuu kuin olisin yksin maailmassa: vain minä, metsä ja sen asukkaat. Lintujen sirkutus, veden liplatus, puun lehtien havina. Kaikki tosin tuntuu metsässä vain halveksuvan sekä ehkä jopa pelkäävän läsnäoloani. Talitintti hyppelehtii varovaisesti nurmikolla puun luo, mihin nojaan. Se nokkii maata ja kääntää päänsä minuun. En saa tehdä liikahdustakaan, koska pelkään linnun lentävän pois. Odotan vain, kun tintti hyppelehtii pois.

Lemmikkieläinten kanssa olen tottunut, että heidän tasoonsa laskeutuminen osoittaa, että olen rauhallisin aikein liikkeellä. Unohdin kuitenkin peuran metsässä kohdatessani, että saaliseläimet eivät koe asiaa samoin. Näin puiden takana ruskaa ja hiljaisesti lähestyin toisesta kulmasta. Kaunis sorkkaeläin tuijotti minua oksan läpi. Kyykistyessäni varovaisesti se juoksi pois. Lähimetsässä peurat ovat tosi yleisiä. Lintujen sirkutus on sen sijaan vuosien saatossa tuntunut vähentyvän, kun metsän viereen on raivattu mitä enemmän ja enemmän tilaa asutukselle. Toivon, etten ikinä joudu luopumaan metsästäni.