Ruokaa jakavat korpit
Eräänä varhaiskevään aamupäivänä olemme juuri saapuneet eläintarhaan ja aloittelemme uutta työpäivää monilaijsen etnografian parissa. Olemme juoneet aamukahvit ja suunnitelleet päivän kulkua rannalla kirkkaassa maaliskuun auringonpaisteessa. Kylmä merituuli ajaa meidät nousemaan ylös ja jatkamaan päivän suunnittelua kävellessämme saaren sisäosiin. Yhtäkkiä korppien kovaääninen raakkuminen pysäyttää meidät. Hämmästelemme ohitsemme suhahtavaa suurta mustaa lintua ja tunnemme olomme hankalaksi katsoessamme tarhaa, jonka lentotila tuntuu linnun kokoon nähden pieneltä, vaikka kyseinen tarha onkin yksi Euroopan laajimmista.
Yhtäkkiä kuulemme raakuntaa myös takaamme, pyörähdämme ympäri ja näemme tarhan ulkopuolella olevan puun latvassa toisen korpin. Mielikuvituksemme lähtee vauhtiin ja hetken pohdimme olisiko tuo korppi voinut karata. Pian kuitenkin ymmärrämme, että näin ei ole. Luonnonvarainen korppi lennähtää tarhaa peittävän verkon päälle ja raakkuu. Tarhassa asuvien korppien ruokinta-aika on ollut äskettäin ja maassa olevan puunrungon päällä on vielä muutamia hiiriä. Tarhan korppi nappaa hiiren nokkaansa ja lentää luonnonvaraisen korpin luo, verkon läpi hiiri siirtyy nokasta toiseen.
Olemme hämmästyneitä, tämä kohtaaminen yllätti meidät. Korppien kommunikoinnin seuraaminen teki meille selväksi sen, miten paljon eläintarhassa on läsnä myös eläinten ilmapiirejä, joihin meillä ei ihmisen aistien, kielen, ja ajattelun avulla voi koskaan olla pääsyä. Näistä ilmapiireistä voimme nähdä vain tällaisia pieniä korppien kohtaamisen hetkiä ja arvailla loppuja. Kun myöhemmin keväällä keskustelemme eläintarhan henkilökunnan kanssa, he kertovat meille että luonnonvaraisten ja tarhassa elävien korppien kommunikaatiota ja kohtaamisia tapahtuu päivittäin, ja tätä on jatkunut jo vuosien ajan.
(tutkijoiden muistiinpanojen pohjalta, eläintarha 2023)