Savi–lapsi yhteismuotoutumista

Uuteen tehtävään kuuluu työskentely saven kanssa. Savi tuntuu herättävän lapsissa innostusta. Heitä opastetaan aluksi pudottelemaan savipalaa korkealta ilmasta alas työskentelyalustalle. Raju liike innostaa heitä hurjiin kokeiluihin. Läiskis, auts, pam! He kikattavat koville äänille, joita he saavat aikaan pudottamalla savea. Joku mätkäisee savipalaa kaulimella.

”Yäk, katsokaa meidän käsiä!”

Pudotetut savenpalat muuttavat nopeasti muotoaan. Yhdessä hetkessä johonkin ilmestyy hymyilevä naama, seuraavassa hetkessä savipala on muovautunut toisen lapsen käsissä kakkakasaksi. Savi tarttuu käsiin, ja lapset (etenkin ne, jotka näyttäytyvät poikina) uppoutuvat sen leikkaamiseen, rullaamiseen, taivuttelemiseen, silpomiseen. Muovautuva, plastinen materiaali vaikuttaa aktivoivan heidän mielikuvitustaan.

”Kato, tää on Inge!” huudahtaa yksi, esitellen yksinkertaista savihahmoa vieressä seisovalle lapselle. ”Kato nyt, Inge elää!” hän jatkaa ja näyttää, kuinka hahmo liikkuu hänen käsissään.

Luokan toinen pääty (se, missä poikaoletetut istuvat) näyttää olevan aivan lumoutunut savesta, saven materiaalisuuden herättämän affektiivisen voiman vallassa. Taukoamatonta innostunutta pulinaa ja poreilua, kun he koskettelevat savea. Ikään kuin savi olisi hypnotisoinut heidät. Opettajan ohjeet toteutetaan nopeasti, mutta muu aika kuluu saven tunnustelemiseen, taivuttelemiseen, sen ehdotuksiin vastaamiseen, jutteluun – olemiseen saven kanssa. Vaikka oppitunti alkaa olla lopuillaan, pyynnöt siivota omat paikat kaikuvat kuuroille korville. ”Inge, Inge… heh heh…”

Tursuileva innostuneisuus jatkuu vielä pesualtailla. Likaisten savityöskentelyalustojen peseminen muuttaa altaat kupliviksi vaahtolähteiksi, kun tiskiharjat vispaavat ja sekoittavat lämpimän veden ja pesuaineen kuohuksi.