Ihmiset vaan luovuttaa

Ihmiset on unohtanut sen, että minkälainen tää maailma on ollut vaikka 50 vuotta sitten. Kun siitä puhutaan, niin ihmiset ehkä saattaa muistaa ne entiset asiat ja sitten herätä siihen, että että se kaikki on menetetty. Että kukaan ei edes huomannut, kun kaikki meni jo. Kukaan ei kerännyt tehdä mitään. Niin sitten siitä tulee nopeasti sellainen apatia. 

Mä muistan yhestä Hesarin kommenttiosiosta, kun mä luin, että joku kirjoitti jostain metsien suojelujutusta, että ei Suomessa ole mitään sellaista suojeltavaa arvosta. Joka ikinen Suomen metsä on siis, se on risukkoa vaan, ei täällä ole mitään suojeltavaa. Mä muistan, että joku kommentoi siihen perään sitten, että niin no on. Ei mikään ihme, että ne on risukkoa, kun ne on vaan jätetty risukoksi sitten. Ne metsien rippeet.

Sitten ihmiset vaan luovuttaa, mikä on mun mielestä ihan täysin OK. Että tää luontokato on toisaalta niin mahdoton asia tehdä yksilönä mitään. Että joku hiilijalanjälki, sitä nyt voi pienentää ihan niin paljon kun vaan pystyy ja kykenee, ja se on niinku helppoa. Mutta sitten joku sellainen, että että sä menet köyttäytyyn tai kettingillä sidot itsesi johonkin puun kylkeen, kun joku on tulossa leikkaamaan sitä alas, niin eihän se ole mahdollista kaikille. Ei kaikilla kantti riitä tai ei kaikkien elämäntilanne ole mahdollinen, että pystyisi omistautumaan sellaiseen. Että sen takia mun mielestä on ihan selkeää, että ne tunteet menee vihasta ihan vaan se on sellaseen apatiaan. Sellaiseen tahalliseen tiedostamattomuuteen.